Huhhuh, nyt on reissusta selvitty! Lähdettiin siis tiistaina kohti Brysseliä ja sitten siitä Englannin kanaalin ali junalla Lontooseen. Valittiin ihan vahingossa ehkä huonoin ajankohta ikinä tälle reissulle, koska Belgiassa ja Ranskassa oli jonkinlainen takatalvi ja lumimyrsky. Tästä seurasi esim. se, että just meidän juna oli peruttu välillä Bryssel-Lontoo ja jouduttiin sitten vähän panikoimaan ja tekemään muutoksia suunnitelmiin. (Ja edellisellä viikollahan sekä Brysselissä, että Lontoossa ois ollu reilusti yli +10 astetta. Eli hyvä me!) Päästiin kuitenkin aiemmalla junalla Lontooseen ja kaikki meni loppujen lopuks paremmin kun hyvin. Lontoossa sää oli ihan loistava ja just sopivan lämmin/viilee.
Brysselissä oli tosissaan vähän vilposta, liukasta ja loskaista, mutta ihan hyvin selvittiin silti. Onneks ollaan totuttu vähän huonompiin sääolosuhteisiin jo Hollannissa ja varsinkin Suomessa. Meidän hotelli oli periaatteessa ihan ookoo Brysselissä. Se oli tosi hyvällä paikalla, mutta sitten toisaalta se huone oli tosi kostee ja vähän sellanen rupunen (ehkäpä vähän homeinenkin). Aamulla seinään oli ilmestynytkin sitten jo jonkinlaisia vesiläikkiä, jessss! No mut kyllä siellä yks yö meni ja varsinkin aamupalapaikka oli tosi kiva, koska se oli ylimmässä kerroksessa ja sieltä näki kivasti kaupunkia.
Näkymät aamupalahuoneesta
Yön aikan ilmestyneet kosteusvauriot
Meillä oli siis oikeestaan kaks puolikasta päivää aikaa kierrellä Brysseliä ja kerettiinkin siinä ajassa näkemään oikeestaan kaikki tarpeellinen. Lähinnä seikkailtiin torin ympäristössä ja pitkin keskustaa ja bongailtiin sarjakuvaseiniä, joita oli ripoteltuna siellä täällä.
Sitten otettiinkin jo suunta kohti Lontoota, pienten epätoivon hetkien ja eri palvelutiskeillä seikkailuiden jälkeen. Matka meni odotettua nopeemmin ja äkkiä oltiinkin jo Lontoon hotellilla. Saatiin iloksemme kuulla että huone on ylimmässä kerroksessa, kapeitten rappusten ihan yläpäässä, eikä hotellissa ole hissiä. Onneks se respamies oli tosi ystävällinen ja raahas meidän matkalaukun ylimpään kerrokseen. Mulla ainakin oli vaikeuksia joka ikinen kerta saada edes itteni sinne. Ensimmäiset 10 minuuttia meni rappusten jälkeen vaan siihen, että keskitty saamaan taas happea. Tulipahan kuntoiltua. Muuten Lontoon hotelli oli kyllä mun mielestä paljon parempi kuin Brysselin hotelli.
Junassa keskittyneenä Speed testeriin...
Lontoon hotellihuone
Hurjat viimeiset portaat. En saanu oikein tarkkaa kuvaa, koska hengästytti liikaa....
Kerettiin muutamassa päivässä kyllä tehdä vaikka mitä! Käytiin Natural History Museumissa kattelemassa dinosauruksia (ja vähän muitakin elukoita), sitten käytiin katsastamassa Buckinghamin palatsi, Big Ben, London Eye ja Tower Bridge. Käytiin myös Harrodsilla ja tietysti haahuiltiin Hyde Parkissa ja Oxford Streetillä. Oon niin hurjan ylpee meistä, kun osattiin mennä paikasta toiseen metrolla ihan sujuvasti.
Joku oli vähän innoissaan...
Hydeparkkia
Ei ees kertaakaan eksytty, vaikka tässä näytän just siltä
Siellä se aurinko on!!!!
Pieni hullun innostuksenkiilto silmissä Natural History Museumissa....
Otin kuvan delfiinistä!
Mun näkökulma edellisestä kuvasta......
DINO!!!
Buckinghamin palatsi
Joku tyytyväinen turisti...
Iso Ben
Turisti ja London Eye
Tower Bridge
Joo'o oli kyllä ihan tosi kiva reissu. Varsinkin Lontooseen haluun mahollisimman äkkiä takas, koska se kyll osottautu tosi tosi kivaks kaupungiks. Oli ihanaa kun ymmärsi kaiken ja ihmiset oli ystävällisiä! Jos kassalla muhun viitataan sanoilla "dear" tai "my love" niin ei voi mennä huonosti! Siellä olis ollu myös nähtävää vielä vaikka miten monille päiville (tai viikoille tai kuukausille) ja harmitti ihan hirveesti lähtee takas kotiin.
Voi ei, nyt pitäis palata arkeen ja alkaa kirjottamaan koulujuttuja BUUUUUUUUU!! En haluuuuuuu!
Mukaansa tempaava ja hauska kertomus teiän matkasta.Kun sen luki,niin ihan kun ittekin ois käyny pienessä reissussa.T.Äippä
VastaaPoistajeejee!
PoistaKhikhikhihahamuahhKhafHAHhah... :D Vähä hyvä, t. Sike
VastaaPoistakhwaawhahhahaa!
Poistakokeilen lähettämistä.t.äippä
VastaaPoistatoimii! :D
Poista